perjantai 16. helmikuuta 2018


Hiihtoloma käyntiin sauvomalla Kaivopuiston mäkeä ilman suksia. 

Seuraavaksi viikoksi Ranskaan (lomalle, oikealle lomalle!), jatketaan blogihommia sit taas sen jälkeen!


sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Pyhä Adventure Free'kend 9.-11.2.2018



Tärkein ensin: Pari viikkoa sitten avauduin äkäslompololaisen hotellin ota rahat ja juokse -meiningistä ja toivoin, ettei joka paikassa ole sama meininki. Pyhä osoitti, että ei ole! Pyhällä asiat olivat paremmin kuin hyvin, laatu oli aika paljon edellistä kokemustani parempaa ja vaikka majoituksen kulut eivät olleet itseni maksettavana, käisttääkseni Ski-Inn -hotellin hintapolitiikkakin oli aika paljon parin viikon takaista kilpailijaansa maltillisempaa. Kokemus Pyhän majoituksessani kumosi siispä ajatukseni ”Lapin kuumeesta” osoittamalla, että kaikki eivät pyri matkailijoiden taskuja tyhjentämään ilman edes kohtuullista vastiketta.

Olin siis Pyhällä viikonlopun – tai Free’kendin, kuten sitä paikallisesti kutsutaan. Lauantaina Coloradon baarissa järjestettiin 365 Klubin ilta, missä olin puhujana. Ilta oli osa laajempaa Pyhä Adventure Free’kend -tapahtumaa, joka näkyi ja kuului tunturissa pitkin viikonloppua. Oli lumikenkä- ja skinnausretkiä, lumisurffikokeiluja, telttakylää, lumiturvallisuus- ja takamaastotaitokursseja. Iltaohjelmassa minun lisäkseni puhuivat Antti Ikonen Partioaitasta, Milja ”Pipo silmillä” Fromholtz, Ilahu Boardsin perustaja Jan Leutola, sekä Miikka Hast, joka tarjosi viime kaudella Norjassa kuvatun lyhärinsä ensi-illan. 

Pyydaa!

Lensin Rovaniemelle torstai-aamuna. Tämä oli ensimmäinen kerta ikinä kun en matkannut Lappiin omalla autolla. Kun vasta viime viikolla olin viimeksi ajellut Ylläkseltä sen 950 kilometriä kotiin, en vain yksinkertaisesti jaksanut toistaa samaa, etenkin, kun tarkoitus ei tällä kertaa ollut viipyä pohjoisessa muutamaa päivää pidempään. Onneksi reilun viikonkin varoitusajalla sai vielä varsin kohtuuhintaisia lentoja ja bussi kuljetti kätevästi Rovaniemen kentältä suoraan Pyhän hotellin pihaan. Minulla oli neljä laskupäivää edessä ja majoituttuani suuntasinkin suoraan mäkeen. Sää oli melko kirpeä pakkaslukeman ollessa jossain 15:n paikkeilla. Tyydyin mäkilaskuun ja tuulen pakkaaman puuterin kruisailuun eturinteiden sivuissa.

Kylmä und kaunis Pyhä

Perjantaina vaihdoin majoitusta muiden Free’kend -esiintyjien kanssa yhteiseen huoneistohotelliin. Koska Pyhä Suites -huoneistomme olisi vapaa vasta illansuussa, päätin tänään vetää pidemmän päivän skinnaten. Lämpötilakin oli noussut hieman ja olosuhteet vaikuttivat leppoisilta. Tsekatessani hotellista ulos törmäsin aulassa Partioaitan Anduun, joka vaihtoi nopeasti laskukamat päälle ja lähti mukaan randoilemaan. Isokurulle asti meni tallattu polku, joten spittiä ei tarvinnu alle ennen Ukonhatun juurelle saapumista. Siitä skinnasimme Kakkosen toppiin, missä tuuli puhalteli mojovasti ja – kuten Lapin tuntureilla tähän aikaan vuodestä yleensäkin – puhuri oli pakannut lumen kovaksi kuoreksi. Nautinnollinen lasku alkoi siis oikeastaan vasta puurajasta, mihin vedimme muutaman nousun ja metsäkruisailun ennen paluuta takaisin keskukseen.

Andu matkalla Ukonhatun, eli ns. Kakkosen toppiin 

Lauantai oli Free’kendin pääpäivä. Majoituksessamme kävi aamulla kuhina, kun Ape ja Miikka pakkailivat kamoja Advanced Backountry Skills -päiväänsä varten, Andu lähti valmistelemaan Partioaitan päivän osuuksia ja Janne suuntasi Ilahujensa kanssa Syötteelle. Minä olin ainoa, jolla ei ollut kiire mihinkään, kun esitelmäni olisi vasta illalla. Niinpä nautin rauhassa aamusta, ennen kuin suuntasin Pyhän pohjoispuolen hissipuutereille. Pohjoisrinteiden ja Aittakurun metsät olivat varsin mukavassa laskukunnossa, vaikkakin melko puhki koluttuja. Joka laskulla löytyi kuitenkin koskemattomiakin linjoja ja nautin hyvästä höntsäpäivästä samalla, kun ylempänä tunturissa näkyvyys oli käytännössä nollassa. Viimeisen nousun tein yläasemalle ja sieltä eturinteiden kautta mökille laskiessa ei oikeasti nähnyt kovin paljoa laudan kärkeä pidemmälle. Kunnon sinkki!

Iltatapahtuma oli leppoisa ja puheet hyviä. Etenkin Miikan reilun vartin mittainen laskuleffa Norjasta oli ihan killeri ja siitä tuli sellainen fiilis, että pitää ehkä koittaa keväällä vielä jonnekin Tromsön suunnalle ajella. 

Sunnuntaina suuntasin vielä muutamaksi tunniksi mäkeen ennen kuin skibussi kuskasi minut iltapäivällä takaisin Rovaniemelle ja sieltä illaksi kotiin. Kikkailin aamun vanhan tuolihissin kupeesta löytyvässä Fun Parkissa, enkä enää suunnannut metsiin tai ylemmäs tunturiin. Kauden 25. laskupäivä perustui metodien harjoitteluun. Puolimatkassa ollaan 50:n laskupäivän tavoitteessa!

Näkyvyys zero

Kaiken kaikkiaan minireissu Pyhälle oli hauska. Oli hyvää laskua, sopivassa määrin hyvää ohjelmaa ja jotenkin leppoisa fiilis läpi koko viikonlopun. Sama fiilis on ollut joka kerta Pyhällä käydessäni, jotenkin siellä velloo aina erityisen hyvä meininki ja on tervetullut olo. Pitkästä aikaa olin myös mökkihommissa miesporukalla ja jotenkin nauratti se ihana keski-ikäisyyden aura, joka huoneistohotelliamme ympäröi. Nykyään kilpaillaan siitä, kuka herää ekana ja kenellä on terveellisin aamiainen, vaikka juuri äsken parikymmentä vuotta sitten touhu oli vielä vähän erilaista. 

Kiitos Pyhä, kanssalaskijat ja Free’kend, seuraavaksi Ranskaan!






maanantai 5. helmikuuta 2018

Talvi tuli Nuuksioon!



Tämän vuoden virallisten ulkotöiden kausi käynnistyi viikonloppuna, kun lähdin vetämään 365 Klubin talviretken Nuuksion Iso-Holmaan. 

Lauantaille osui myös Suomen Luontokeskus Haltian talviluonnonpäivä ja aloitinkin aamuni ennen vaellusta lyhyellä luennolla Haltian salissa. Puheessani korostin talviretkeilyn helppoutta ja sitä, että ei se oikeastaan eroa sulan maan aikaan ulos lähtemisesta sen kummemmin. Talviretkeilyhän on ainoastaan varuste- ja asennekysymys!  

Lyhyen luennon perään ajelin Kattilan parkkipaikalle, missä innokkaat klubilaiset jo opastaan odottelivatkin. Pari edeltävää päivää oli satanut reippaasti lunta ja kuin tilauksesta sää alkoi viikonlopun myötä kirkastumaan, eli talviretkelle saatiin kuin saatiinkin varsin autettinset olosuhteet! Se kun ei ole täällä etelässä mitenkään kiveen hakattua, on noita talviöitä vietetty joskus juhannustakin lämpimämmässä säässä. Nyt mittari uhosi tippuvansa yöllä jonnekin -15 asteen paikkeille ja sehän meille kelpasi!

Iso-Holmassa ei ollut ruuhkaa

Kävelimme Kattilasta Valklammen ja Sikoilammen kautta Iso-Holmaan, minne saavuimme iltapäivästä. Talviretkeilyn ykkössääntö minulla on leiriytyminen ennen pimeän tuloa, koska heti kun pimeä laskeutuu, kaikki asiat vaikeutuvat nimittäin huomattavasti. Olin käynyt aiemmin viikolla kiertämässä vaellusreitin läpi ja tarkistamassa polkujen kunnon, mutta loppuviikosta satanut uusi lumi oli muuttanut maaston täysin. Reittimme kulki pääasiassa hieman harvemmin tallattuja polkuja pitkin ja suurin osa lauantaista menikin pohkeisiin asti nousevassa hangessa tarpoessa minun avatessa reittiä. Kävi muuten treenistä! 

Parasta!

Ilta Iso-Holmassa oli leppoisa. Puuvajat olivat täynnä, joten mikäs siinä oli nuotiolla istuskellessa nokipannun poristessa ja lättyjä paistaen. Painelin telttaan joskus kymmenen aikaan. Noustessani yössä pusikossa käymään huomasin pakkasen kiristyneen selvästi ja aamulla se hipokin jo sitä lupailtua -15 astetta. Pääsin testaamaan Black Diamondin telttaani ensimmäistä kertaa kunnon pakkaskelissä, joihin se on tarkoitettu, ja on todettava että se toimi erinomaisesti. Huomattavasti paremmin kuin syksyisissä märissä plussakeleissä, kun kaikki kosteus kertyi teltan sisään. Nyt oli hyvä! Heräilin aamulla ja avasin teltan seinän vain makoillakseni mukavasti kirpeässä pakkaskelissä vielä kotvan ennen kuin nousin nuotiota taas sytyttelemään.


BD toimitti talvisäässä

Hiljalleen muutkin nousivat poteroistaan ja kympin jälkeen oli jo aamukahvit juotu, puurot syöty ja rinkat taas selässä. Taivas oli pilvetön jatkaessamme matkaa kohti Vähä-Hauklammen luolia ja sieltä maastolounaan kautta takaisin Kattilaan. 


Olipa mukava päästä kunnolliseen talvikeliin taas operoimaan! Aika harva asia on mukavampaa, kun makoilla päivän päätteeksi lämpimänä makuupussissa kylmässä pakkassäässä ja vain olla tekemättä mitään. Ja kyllähän se on melkoinen etuoikeus, että tästä mukavuudesta saa vielä palkkaakin!

Seuraavat talviretket odottelevat maaliskuussa Helvetinjärvellä, Repovedellä ja Nuuksiossa, mutta ensi viikonlopuksi pitää ahteri kuitenkin raahata taas pohjoiseen. Jatketaan Pyhä Adventure Weekendista!  


keskiviikko 31. tammikuuta 2018

Salla, Ylläs ja tähtäimenä lumivyöryteknikon pätevyys


Laskeskelin tuossa, että tänä vuonna tulen viettämään Lapissa yhteensä noin kolme kuukautta. Huhtikuussa 3-4 viikkoa, kesällä kuutisen viikkoa ja erinäisiä pätkiä siinä välissä. Ensimmäinen Lapin keikkani vei viime viikolla Sallaan ja Ylläkselle. 

Viikon pääkohteeni oli Ylläs ja siellä järjestettly lumiturvallisuuskurssi, mutta päätin ottaa pohjille pari päivää Sallassa, ettei pohjoiseen vain yhden viikonlopun takia ajelisi. Sallassa oli rapeat 32 astetta pakkasta mökin pihaan ajellessa, eli sydäntalvi näytti parastaan! Onneksi seuraavana aamuna sentään hieman hellitti ja mäkeen pääsi ”ainoastaan” 19 pakkasasteen siivittämänä, johon tosin oman lisänsä toi Sallan huipulla puhallellut 10 m/s tuuli. Ei päässyt hikoilemaan vaikka kuinka laski ja pöllyävä lumi teki näkyvyyden käytännössä olemattomaksi. Keskityin rinnelaskuun säästäen skinnaukset torstaille. 

-32°c. Rapeeta.

Seuraavana aamuna lämpötila oli yllättäen noussut maireat 15 astetta ja olosuhteet lupailivat hyvää. Uutta lunta oli tunturi täynnä, joten pakkasin skinnauskamat reppuun ja lähdin mäkeen suunnitellen Sallan loivia mutta leppoisia ja syvälumisia takamaastoja kohteekseni. Rinteessä kuitenkin huomasin, että etelästä puhaltanut tuuli oli pakannut isot kasat puuterilunta suoraan Sallan eturinteiden oikeaan reunaan eikä mäkiä ollut lanattu kissoilla ollenkaan. Vielä kun mäessä ei ollut itseni lisäksi ketään muita, käytännössä koko eturinne oli jätetty privaatiksi puuterikentäkseni, jota sai hissilaskuna luupata niin paljon kuin jaksoi! Hylkäsin nopeasti skinnailuhommat ja keskityin nauttimaan täydellisestä lumesta omassa mäessäni. Hyviä puuterilinjoja löytyi niin rinteestä kuin viereisestä metsästäkin ja päivä oli varmaan kauden toistaiseksi paras! Parin tunnin jälkeen olin jo aivan romuna tauottomasta pyydakruisailusta ja luovutin. Ihan mahtava päivä!

Wheeeeeeeeeeeee !

Perjantaina siirsin väsyneen ruhoni Ylläkselle, missä en ollut ennen käynyt. Upeassa pilvettömässä auringonlaskussa ajelin Äkäslompoloon, missä ehdin vielä hetken ihastella ympäröiviä kutsuvia tuntureita ennen kuin pimeys nielaisi ne syliinsä. Ymmärsin heti, miksi Finlavin lumiturvallisuuskurssi järjestetään juuri täällä.

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen ja Euroopan sosiaalirahaston tuella järjestetty Lumiturvallisuuskoulutuksen kehittäminen ja lumivyörytiedon tuottaminen -hanke on viimeisen parin vuoden aikana kehittänyt ensimmäisen suomalaisen lumiturvallisuuskurssi-putken. Hanketta on hallinnoinut Humanistinen ammattikorkeakoulu ja sen kehityksessä on ollut mukana lukuisia tahoja aina Lapin pelastuslaitoksesta Metsähallitukseen ja esim. Suomen hiihdonopettajiin. Aiemmin lumiturvallisuusopit on haettu perinteisimmin Ruotsista ja Norjasta, mutta viimein pohjoisten naapuriemme rinnalle on kehitetty kotimainen putki. Hankkeen päätyttyä vuoden 2017 lopussa syntyi FINLAV – Suomen Lumivyörykoulutus -koulutusjärjestelmä ja sitä hallinnoi nyt Suomen Hiihtokeskusyhdistys.

Piipparihommia

FINLAVin ensimmäiset kurssit järjestetään tänä talvena ja Ylläksellä oli vuorossa Lumiturvallisuus 1, joka on koulutusputken (yllättäen) ensimmäinen osa. Siitä voi jatkaa ensin kurssin kakkososaan ja siitä sitten halutessaan ns. PRO-puolelle, missä minunkin tähtäimeni on. Tavoitteeni on tulevien talvien aikana hankkia ensin lumivyöryteknikon pätevyys ja jatkaa siitä myös kouluttajaksi, jos rahkeet riittää. Lisää täytettä CV:hen!

Kaksipäiväinen kurssi sisälsi noin 50/50 -suhteessa luentoja sisätiloissa ja käytännön harjoituksia maastossa. Ensimmäisenä päivänä luento-osuuden jälkeen teimme piippari- ja pelastusharjoituksia hissimaastossa ja kävimme skinnaamassa ja arvioimassa rinnekulmia keskuksen vieressä. Iltapäivä huipentui kolmen vyöryuhrin pelastamiseen noin 50x100 metrin alueelta. 13:ssa minuutissa oli kaikki kolme uhria kaivettu ylös. Hyvä treeni!

Uhrin etsintää puolitoistametrisestä hangesta

Keli Ylläksen huipulla pilvien välissä oli komea

Toisena päivänä lyhyen luennon jälkeen pakkasimme kamat ja siirryimme Kesänkitunturille skinnaamaan, laskemaan ja tutkimaan lunta, kerrostumia ja arvioimaan maastoa. Mukavan viileässä talvikelissa skinnasimme hieman Kesängin huipun alapuolelle, kunnes lumi muuttui jäiseksi korpuksi ja laskimme alas. Koska puuteri puurajalla ja sen alla oli erinomaista, teimme vielä toisen nousun ylös samalla kaivaen hieman hankea nähdäksemme miten lumi oli Kesängillä kerrostunut. Saatiinpa yksi kunnollinen humahduskin aikaan heikon lumikerroksen romahtaessa jossain allamme. Onneksi olimme kuitenkin sen verran loivassa kulmassa, että varsinaista vyöryvaaraa ei allamme ollut. 

Mikä menee ylös...

...tulee myös alas


Kaiken kaikkiaan kaksipäiväinen Lumitruvallisuus 1 oli erinomainen tietopaketti talvella rinteissä liikkuville ja etenkin offareille suuntaaville. Tietoa ja käytännön taitoa jaettiin hyvässä suhteessa ja kurssin vetäjä, suomalaisen lumitruvallisuuden pioneeri ja HUMAKin lehtori Eeva Mäkelä oli loistava. Näillä opein on hyvä jatkaa ensin käytännön harjoituksiin omille skinnausreissuille mm. Kebnekaiselle ja siitä sitten FINLAVin kakkososaan joko keväällä tai sitten ensi talvena. 

Todistustenjako

Myös ensi-visiitti Ylläkselle oli hyvä. Yksi Suomen parhaista takamaasto-alueista kutsuu takuulla takaisin, toivottavasti vielä jo tämän talven aikana. Ehkä keväthangille? Ainoa särö hienoon viikkoon tuli majoituksestani, jossa nähtävillä oli tämänhetkinen Lapin turistihuuma. Tammikuussa off-seasoninkin aikaan huonehinta oli Lontoon kesäöiden luokkaa hotellin tason ollessa korkeintaan kahta ja puolta tähteä. Kalliilla hinnalla sai huonoa palvelua, nuhjuisen huoneen ja melkoisen myötähäpeän, kun katselin vaivaantuneita brittimatkailijoita syömässä kuivaa tiikerikakkua Kari Tapion soidessa taustalla. Näin härskiä Ota rahat ja juokse -henkeä ei ole aiemmin tullut pohjoisessa vastaan kuin mitä äkäslompololainen hotelli tarjosi, enkä voinut olla miettimättä, että tätäkö tämä nyt sitten on. Ihan sama mitä tarjotaan, kun jengi maksaa joka tapauksessa, koska Lappi, poro, revontulet ja joulupukki? Ei ihme, että kiinalaiset rakentavat jo omia hotellejaan omilla palveluillaan Suomeen. 

Aamukahvia ei ennen seitsemää hotellista saanut, koska huonesiivooja oli unohtanut käydä ja samalla jättää minulle huonehintaan kuuluneen pikakahvin, joten jouduin kotimatkalla köröttelemään Pelloon asti ennen ensimmäistä mukia. Toivottavasti Pyhällä on asiat paremmin, sinne nimittäin suunnataan ensi viikolla!



Lapissa mukana liikkuivat:



sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Pyhä, Kebnekaise, Sarek, Halti, Islanti, Grönlanti ja talviretket. Onhan noita.

Köysihommia mökillä

Ensi viikolla alkaa tämän vuoden ulkotyörupeamat Nuuksiosta, joten ajattelin tässä ottaa ennakkotunnelmat tuleviin koitoksiin työrintamalla. Tänä vuonna luvassa on tässä lumisen maan aikaan talviretkeilyä ja skinnailua Suomessa ja kesällä vaelletaan sitten taas Kebnekaisella, Sarekissa, Haltilla ja Islannissa. Grönlannissa alle otetaan kajakit. 

Talviretket Nuuksioon Helvetinjärvelle ja Repovedelle

Toistelen tätä varmaan joka toisessa tekstissäni, mutta talvi on suosikkivuodenaikani retkeilyyn. Jotenkin tuolla kylmässä ja lumisessa maastossa korostuu pienetkin irtiotot arjesta ja viikonloppu kauniissa talvimetsässä nollaa aivoja täydellisesti. Talviretkeilyssä on myös jotenkin erilainen tekemisen meininki kuin kesällä, kun detaljeja joutuu miettimään ihan eri tavalla ja hangessa leiriytymisessä on aina vähän sellaista selvitytymisen tunnelmaa mukana. Joku naparetkeilijäfiilis siinä tulee ja kun sunnuntaina pääsee kotiin, on sellainen fiilis, että on tehnyt jotain, mitä ”normaali-ihmiset” ei yleensä tee. Vaikka kuinka on öitä talvimetsissä viettänyt, itsensä voittamisen tunne nousee aina! Tulevilla viikonloppuretkillä tarkoitus ei ole kerätä mahdollisimman paljon kilometrejä tai rämpiä vyötäröön asti hangessa, vaan nauttia talvisesta luonnosta, hiljaisuudesta, rauhasta ja siinä samalla kerrata tärkeitä taitoja ja vinkkejä talviretkeilyyn. Viikonloput ovat oivia ponnahduslautoja esimerkiksi pidempiä hiihtovaelluksia suunnitteleville, kun saa vähän testailla ja kokeilla varusteita ja mukaan tarttuu ehkä vähän vinkkejä niiden käyttöön. Mukaan mahtuu kaikille retkille vielä, joten klik klik!

3.-4.2. Nuuksio 
3.-4.3. Helvetinjärvi
10.-11.3. Repovesi
17.-18.3. Nuuksio 

Ennen maastoon lähtöä olen lauantaina 3.2. Suomen Luontokeskus Haltian talviluonnonpäivässä esitelmöimässä talviretkeilystä. Tilaisuus on maksuton, tervetuloa kuuntelemaan!

Talvi – ihmisen parasta aikaa!



Kävin viime keväänä ensimmäistä kertaa skinnailemassa Pyhällä ja olin paikasta ja päivistä täysin haltioitunut! Mietin silloin, että jos minä innostun tästä näin paljon, niin miksei muutkin? Niinpä otin yhteyttä Pyhään ja ehdotin, että järkättäisiin yhdessä jonkinlainen rinteestä offareille -viikko, jonka aikana pelkkään rinnelaskuun kyllästyneet harrastajat voisivat tutustua matalalla kynnyksellä skinnailuun ja takamaastolaskuun. Siellä päässä innostuttiin ja lopputulos koittaa huhtikuussa.

Viiden päivän aikana luvassa on lumiturvallisuusluentoja, vyöryvarusteiden testaamista ja tietenkin laskemista, ensin lyhyempiä pätkiä ja viikon päätteeksi Pyhän kolmen huipun kierros, josta saa hienon retkipäiväkokemuksen lisäksi oivan kosketuksen siihen, mitä skinnailu ja laskeminen takamaastoissa on. 

Ilmoittautuneita on jo sen verran, että viikko varmuudella toteutuu, mutta mukaan mahtuu sinnekin vielä! Lisätiedot ja ilmoittautumisohjeet löydät täältä.

Ei ihan Pyhä, mut melkein!



Kebnekaisen vaellus alkaa olla jo klassikko, ensi kesä on jo kuudes kerta, kun itse Ruotsin huipulle lähden. Opastettu vaellus on neljäs. Käyn tunturissa kääntymässä myös jo huhtikuussa skinnaten. Olen kutsunut Kebnekaisen maastoa toimistokseni jo muutaman vuoden, eikä hienompaa toimistoa löydy! Vaikka Ruotsisa on tullut rampattua jo lukuisia kertoja, en kertaakaan ole tuntenut minkäänlaista kyllästymistä Kebnen massiivin auetessa silmien eteen ajellessa Kiirunasta kohti Nikkaluoktaa. Maisemaan ei vain voi kyllästyä. Joka kerta nousu on yhtä hieno ja etenkin se fiilis, mikä asiakkaista huokuu pitkän nousun päätteeksi Ruotsin korkeimmalla huipulla seisomisesta, palkitsee. Siihen päälle kun lisätään Kebnen tunturiaseman tunnelma, laaksossa virtaavat joet ja yksi maailman kauneimmista vuorista, Duolbagorni, niin eihän työmatka voi parempi olla! Tai no, voi, kun mukana on mun suosikki-ihminen, maailman paras apuopas Marko <3

Klubilaisten Kebnen reissu täyttyy jo kovaa vauhtia, kannattaa olla varauksessaan nopea! 

Teen Kebnelle kesällä myös kaksi privaattivaellusta. Jos sellainen kiinnostaa kaveri- , tai vaikka duuniporukan kesken kesälle 2019, niin otahan yhteyttä.

Teltta Duolbagornin edessä Kebnekaisen tunturiaseman kupeessa



Kebnen perään, parin lepopäivän jälkeen, lähdetään uudella ryhmällä Sarekiin. Kävin ”Euroopan viimeisessä erämaassa” ensimmäisen kerran kaksi vuotta sitten ja se oli yksi kauneimmista paikoista, joita olen missään koskaan kokenut. Sarekissa suurin osa Ruotsin yli 2000-metrisistä huipuista vartioi turkoosien vesien värittämiä järviä ja jokia, jotka virtaavat syvissä leveissä laaksoissa täydellisessä rauhassa. Ei ihmisiä, ei polkuja, ei asutusta eikä merkkiäkään mistään muusta kuin villistä erämaasta pohjolan auringon alla. Aivan taianomainen paikka. 

Harmitti, kun viime syksynä emme saaneet tarpeeksi porukkaa kasaan vaellusta varten, mutta nyt kesällä tilanne on toinen. Eletään tammikuun loppua ja kaksi kolmasosaa paikoista on varattu. Rohkeimmat yhdistävät Sarekin Kebnekaisen vaellukseen ja lähtevät meidän oppaiden lailla kahdeksi viikoksi Ruotsiin. Paikkoja alkaa siis olla rajoitetusti, joten kuten Kebnenkin kanssa, Sarekin varauksissa kannatta pitää kiirettä, jos mukaan mielii! 

Näkymä Sarekista Stora Sjöfalletin suuntaan


Olen suunnitellut Haltille vaeltamista jo pitkään, mutta aikaa ei ole kalenterista löytynyt. Niinpä varmin tapa saada reissu onnistumaan on tehdä siitä työmatka ja ottaa uusia ystäviä mukaan mahdollisimman paljon! Haltin vaellus on suomalainen klassikko ja siksi se on nimetty myös Partioaitan juhlavaellukseksi, Aitta kun täyttää tänä vuonna 90 vuotta. Kilpisjärveltä Suomen korkeimpaan pisteeseen on matkaa noin 55 kilometriä, joten reilun sadan kilometrin vaellus on pisin kesän keikoistani. Kun töiden pääpaino on tätä nykyä minulla Ruotsissa, on ihan mahtavaa päästä kesällä viimein myös Suomen erämaita koluamaan. 

Haltin reissulle voit ilmoittautua täällä.

Kuva on Sarekista, mut veikkaan, että Haltilla näyttää öbaut tältä!


Narsarsuaq, Grönlanti 6.-15.8. & 27.8.-5.9.

Kun Aventuran väki alkoi Grönlannin reissua juonimaan, meinasin hypätä kattoon. Koska onhan nyt melonta Grönlannissa aika sellainen bucketlist-juttu, joka pitää joskus kokea. Eikä selkeästi ainoastaan minun mielestäni, kummatkin Narsarsuaqin reissut kun loppuunvarattiin hetkessä! Kymmenen päivän setti vaellusta, melontaa ja maisemaa, jota ei tässä vaiheessa talvea pysty kuin kuvittelemaan, lienevät tämän vuoden Islantini, eli sellainen pään räjäyttävä kokemus. Pitää vain käydä vielä pari melontatreeniä keväällä vetämässä…

Treeniä treeniä treeniä!

Laugavegur, Islanti 20.25.8.

Grönlannin vaellusten välissä kerkeää piipahtamaan vielä Islannissakin. Viime vuoden kaksi Laugavegurin vaellusta olivat ensimmäinen visiittini saarelle ja kuten yllä totesinkin, pää räjähti. Niin hienoa reittiä ja maisemaa harvoin näkee kuin mitä 55-kilometrinen Laugavegur tarjosi. Siksi ei haittaa juuri ollenkaan päästä ensi elokuussa takaisin. Vaellus on kuin Islanti pähkinänkuoressa tulivuorineen, jäätiköineen, vesiputouksineen, vihreine tasankoineen ja Hobitti-tyyppisine maisemineen. Päivän verran keretään Reykjavikissakin pyöriä, tänä vuonna aion ehtiä Islannin Punk-museoon! Lähde säkin!

Näkymiä Laigavegurilla 

Työvuosi lupailee siis kaiken kaikkiaan hyvää! Yhteensä noin 450 kilometriä vaellushommia neljässä eri maassa 54:ssä päivässä. 

Paras duuni ikinä.


lauantai 20. tammikuuta 2018


Tulihan se talvi viimein eteläänkin! Keskiviikko oli kauden laskupäivä 16/50 ja Talman parkkikin oli saatu viimein auki. Joskin enemmän tuli varmaan laskettua puuteria (Talmassa!) kun sitä kerrankin oli tarjolla. Homma jatkuu tänään mökillä lumitöiden parissa ja huomenna edessä lisää laskuhommia ennen pohjoiseen lähtöä.

Talvi <3 


tiistai 16. tammikuuta 2018

Innsbruck 27.12.2017-5.1.2018


2017 viimeinen ja samalla tämän vuoden ensimmäinen reissu suuntasi Alpeille. Kävin viime talvena ensimmäisen kerran Innsbruckissa ja tykästyttyäni kaupunkiin ja etenkin sitä ympäröiviin mahdollisuuksiin oli aika lähteä takaisin, laukussa splitti ja laskukamat. 

Innsbruckissa on kyllä omakin lentokenttä, mutta silti melkein helpoin yhteys perille on lentää Müncheniin, ottaa vuokra-auto alle ja ajella loput 140km perille. Suoria lentoja ei Innsbruckiin ole liikoja Suomesta tarjolla ja vaihdoilla on aina riski hukata kamat. Lisäksi lennot perille asti ovat huomattavasti kalliimpia ja auto paikan päällä kannattaa joka tapauksessa olla. Niinpä Finnair tiputti meidät joulun välipäivinä Saksaan ja ajelimme vuokra-Seatimme IBK:n kupeessa olevaan Axamsin kylään, missä majoituksemme sijaitsi. Tulopäivänämme satoi vettä kaatamalla ja iltapäivä meni lähinnä taloksi asettuessa ja muutamia varusteita kyliltä hankkiessa. Reissun ensimmäinen schnitzel oli myös tosiasia. Viimeksi Itävallassa uhosin, että syön schnitzelin vähintään joka päivä, mutta kun kolmannen päivän jälkeen pystyi jo melkein kuuntelemaan ihon läpi kuinka verisuonet tukkeutuvat, oli kuuri tällä kertaa pakko muuttaa hieman kevyemmäksi. Vaikka skinnailu fyysistä touhua onkin, paikallinen ruoka oni vielä raskaampaa.

Roadtrippin Stubain suuntaan

Tavoite Tirolissa oli laskea mahdollisimman paljon. Matkassa oli kahdeksan laskupäivää, jotka jaoimme viiteen skinnailu- ja kolmeen hissilaskupäivään. Aloitimme kuitenkin rinteestä, jotta saisi laskemiseen vähän tuntumaa. Ensimmäisenä päivänä Schlickissä satoi lunta ja näkyvyys oli heikkoa, mutta hissioffareilta löytyi hauskoja linjoja ja pieniä kuruja, joissa lasku oli nautinnollista. Lunta Alpeilla riitt viime talveen verrattuna moninkertaisesti!

Wheeeeeeeeeeeee!

Lumen runsaus on toki siunaus, mutta siinä on myös vaaransa. Vyöryvaroitukset olivat Tirolissa koko matkan vähintään kolmosessa viisinumeroisella asteikolla. Loppureissua kohden ne nousivat jo neloseen Eleanor-myrskyn saapuessa. Reitti- ja vuorivalinnat – joita alueella piisaa sadoittain – piti siis tehdä harkiten ja varoitukset mielessä. Päätimme nautiskella, eli ottaa todella iisisti, jättää jyrkimmät kulmat pois ja laskea enemmän metsäisiä pätkiä niin kauan, kun joka aamu uusiutuva varoitus on kolmosella tai korkeampi. Mutta koska Tirolissa laskettavaa piisaa, ei hyvistä laskulinjoista liikoja joutunut silti tinkimään. 

Lumen määrä Tirolissa lasketaan jo nyt metreissä!

Ensimmäinen skinnauspäivä tajosi noin 800 verttimetriä hienoa säätä, pakkanenkin huiteli pilvettömän taivaan alla yli kymmenessä asteessa Niedererbergin huipulla. Taisimme samalla löytää Itävallan ainoan vuoren, jonka korkeimpaan pisteeseen ei ole pystytetty Gipfelkreuzia, rautaista ristiä. 

Niedererberg 2196m

Wheeeeeeee uudelleen!

Seuraavana päivänä lämpötila pomppasikin yhtäkkiä kymmenisen astetta ylemmäs ja mittari veti plussalle. Näin suuret vaihtelut nostavat vyöriyriskiä huomattavasti ja vaikka se kolmosella edelleen olikin, oli varoitus nostettu kolmosen yläpäähän. Nousimme jo viime talvena tutuksi tulleen Wetterkreuzkugelin todella tuuliselle huipulle, mistä on pitkä, hauska lasku alas. Alaosassa laskimme kuitenkin reitistä hieman ohi ja päädyimme rämpimään liki helteisissä olosuhteissa reisiin asti nousevaan hankeen päästäksemme takaisin linjalle. Alkoi käymään jo urheilusuorituksesta. Vitutti.

Wetterkreuzkugelilla tuulee

Happy camper!

Keli heitteli pitkin viikkoa todella paljon ja teki suunnittelusta melko haastavaa. Odottelimme aina aamuisin klo 7.30 päivittyvää vyörytiedotusta ja sen pohjalta teimme ratkaisumme lähdöstä. Axamsin takana oleva Axamer Lizum muodostui höntsäkohteeksemme, eli jos keli näytti viheliäiseltä, ajelimme sinne. Paitsi kerran, kun kitkarenkain varustettu automme ei perille vievällä kapealla vuoristotiellä noussut ensimmäistä mutkaa pidemmälle kymmenen sentin sohjossa. 

Lopulta reissun ehkä paras laskupäiväkin saatiin kotikeskuksessa, kun yöllä oli satanut parikymmentä senttiä lunta ja löysimme hissin alta linjoja, joita kukaan muu ei päivän aikana laskenut.  Axamer Lizumin vierestä löytyi myös muutama pienempi skinnailureitti, jotita hönäsimme kun ei jaksanut mitään tuhannen metrin nousuja lähteä joka päivä raivottamaan.

Innsbruck Axamer Lizumista kuvattuna

Epävakaat säät huipentuivat lopulta myrksyn saapumiseen. Ympäri Eurooppaa isojakin ongelmia aiheuttanut Eleanor ei Tiroliin iskenyt täydellä voimallaan, mutta sen verran kuitenkin aiheutti hässäkkää, että useampikin keskus joutui sulkemaan hissinsä ja vyöryvaroitus nostettiin neloseen. Niinpä viimeiset päivät menivät lähinnä kelejä ihmetellessä muutaman laskun päivätahdilla. Viimeinen skinnauskin oli lähinnä fiilistelyä Axamsin pelloilta ylöspäin nollanäkyvyydessä. 

Dumppaa! Kymmenen päivän aikana tuli yhteensä 
varmaan metri uutta lunta 

Wheeeeeeeeeee osa 3

Kaikenlaisesta säähässäkästä huolimatta reissu oli kuitenkin onnistunut. Useampi päivää hyvää säätä ja hyvää laskua, niin keskuksissa kuin niiden ulkopuolellakin. Samalla tuli benchmarkattua useampi huippu, joilta pitää tulevina talvina päästä laskemaan alas, joten paluu Tiroliin lienee edessä taas ensi vuonna. Vuorokausirytmi meni kutakuinkin samalla kaavalla joka päivä: Seiskalta ylös, mäkeen, iltapäivällä kotiin, kauhea kaloripommi jossain lähiravintolassa ja kahdeksalta sänkyyn. Tuntui siis lomalta. Kaupungilla kävimme kääntymässä muutaman kerran, mutta pääasiassa uudenvuoden turistien täyttämä Innsbruckin keskusta ei liikoja houkutellut. Keski-Euroopan mäkiviikko näkyi väkimäärässä - myös rinteillä ja offareilla.

Kiitos Itävalta, 15 / 50 tämän kauden laskupäivätavoitteesta täytetty!


Innsbruck city

Danke Österreich!


Matkaa tukemassa olivat: