lauantai 10. kesäkuuta 2017

New York, kesäkuu 2017



Kello on kohta yhdeksän aamulla ja makoilen Brooklynissa katsellen ikkunan läpi ulkoa kajastavaa aurinkoa. Eilen oli kuuma, tänään on vielä kuumempi, kuulemma yli +30°c pitäisi tärähtää mittariin. Se on suurkaupungissa paljon, etenkin jos suunnittelee 9-vuotiaan kanssa liikkumista. Saa olla vesipullot tankattuna.

Ja on olleetkin. Olemme kävelleet kilometritolkulla Manhattanin ja Brooklynin katuja, niin kuin New Yorkissa kuuluukin. Hyvin on pikkujätkä jaksanut, jos ei muuten, niin motivaatiojäätelöiden avulla. Ja hodarien. Ja donitsien. Tämä on ollut kävely- ja syömisloma. 

Central Parkin kesää

Laskeskelin, että olen nyt New Yorkissa 16. kertaa. Kaikennäköistä on näille kaduille osunut minunkin kohdallani vastaan, mutta kaupungin katsominen oman lapsen silmin on uutta. Ja ihanan vapauttavaa. Pieni mies on haltioissaan lähinnä kaikesta ja tämän kasvoilta loistava ilo tekee itsellekin hyvän olon. Kun viimeaikoina on ollut vähän apea mieli, se on tullut tarpeeseen. 

World Trade Centerin uusi ostari oli ihmeellinen

Tärkein ostos tehty

Pari päivää vielä suurkaupunkihommia ja sitten paluu kotiin. Vaikka New York onkin yksi suosikeistani maailmassa, en silti malttaisi odottaa parin viikon päästä vartovia Kebnekaisen vaelluksia. Jos hyvt fiilikset on viime aikoina tulleet tarpeeseen, niin varmasti kaksi viikkoa Ruotsin vuorilla tekevät todella terää. Ne myös kuluttavat varmaan täällä nautitut hodarit aika tehokkaasti pois. Mikä on paikallaan ennen heinäkuussa odottelevaa Mont Blancin reissua.

Mutta lomaillaan nyt vielä hetki. Kunhan tuo jätkä (ja eilen baarissa ollut isäntämme) tuosta herää, taidetaan siirtyä kattoterassille aurinkoon!

Brooklynin katoilla

Näkymä One World Trade Centerista pohjoiseen

Kotihuudeilla Williamsburgin rannassa



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti